Luin Elina Hytösen makeutusaineita käsittelevän bloggauksen vuodelta 2013. Bloggauksessa käydään läpi eri makeutusaineita ja keskitytään erityisesti aspartaamin mahdolliseen haitallisuuteen.
Periaatteessa uskon, että elintarviketeollisuus pyrkii testaamaan uudet (ja vanhat) aineet niin, ettei ainakaan niistä kohtuukäytössä koidu välitöntä haittaa. Kohtuukäyttö onkin ongelmallinen käsite. Aspartaamia, fruktoosi-glukoosisiirappia, sakkaroosia ja muita mukavia makeutusaineita kun tungetaan nykypäivänä kaikkeen mahdolliseen ja niitä mainostetaan vielä terveyttä edistävinä tai light-tuotteina..
Samoin elintarviketeollisuudesta riippumattomia ja muuten puolueettomia pitkäaikaistutkimuksia on varsin vähän.
Tässä pari lainausta Hytösen bloggauksesta, joista ainakin itselleni on hyötyä:
- Alkoholisokereita ovat sorbitoli, ksylitoli,
laktitoli, mannitoli, maltitoli, isomalt, hydrogenoitu tärkkelyshydrosylaatti
(HSH). Näitä pidetään ”yleisesti turvallisina”, mutta ne voivat aiheuttaa
ripulia, vatsakipuja ja vatsan turpoamista ja kaasuja. Ne viipyvät melko pitkään
ruoansulatuskanavassa (eivätkä siis imeydy nopeasti vereen), jolloin ne vetävät
nestettä suolistoon ja alempana muuntuvat kaasuiksi ja rasvahapoiksi.
- Fruktoosiglukoosisiirappi on voimakkaasti
yleistynyt viime vuosina. Sitä valmistetaan kemiallisesti maissitärkkelyksestä,
se on teollisuudelle edullinen ja nestemäisenä helppokäyttöinen. Sen on todettu
häiritsevän verensokerin säätelyä ja aiheuttavan insuliiniresistenssiä sekä
metabolista oireyhtymää ja elimistön systeemistä tulehdusta. Sen osa-aine
fruktoosi eli hedelmäsokeri ei mene suoraan elimistöön polttoaineeksi, vaan
kulkeutuu ensin maksaan, joka muuttaa sen myrkylliseksi rasvaksi. Fruktoosi voi
runsaasti käytettynä vaikuttaa aivotoimintaan heikentävästi jo kuudessa
viikossa. (Journal of Physiology –lehti/Rodale.com, 2012). Se heikentää etenkin
oppimista ja muistia. –Tätä siirappia voi olla myös vauvanruoissa, joten
tuoteseloste on luettava tarkkaan!
Jos maltat, niin kommentoi aihetta. Millainen mielikuva sinulla on keinotekoisista makeutusaineista? Uskotko, että ne testataan riittävän hyvin? Valitsetko kaupassa light-tuotteita? Kiinnitätkö huomiota siihen, mitä makeutusaineita niissä käytetään?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit
torstai 8. toukokuuta 2014
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Liikerata aukeaa
On aika hieno tunne saada jalat avattua lonkista, eikä polvea vääntämällä.
Huomaa kyllä, etteivät lihakset ole noin 7 vuoteen tehneet täyttä liikerataa, kipeytyvät harjoitteista helposti.
Muutamia liikkeitä, joita en vielä 2,5 viikkoa sitten voinut tehdä, koska lonkka kanitti:
1.Pakaravenytys
2. Takareiden yläosan venytys.
3. Sisäreiden yläosan venytys.
4. Tasainen jalkojen aukikierto. (Tosin puolieroa on vieläkin.)
Ainakin tällä hetkellä olen sitä mieltä, että lonkan pinteen tähystysleikkaus kannatti ehdottomasti ja suosittelen sitä lämpimästi pinteessä oleville. :)
Tunnisteet:
cam,
liikkuvuus,
lonkan artroskopia,
pinne,
terveys,
toipuminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)