Väärin opiskeltu

Ylioppilaslehdessä on aivan mainio juttu Tuhannen euron masennus. Suosittelen lukemaan tämän. Yliopistosta on tullut monissa perheissä itseisarvo, jonka sisällöllä ei ole mitään väliä. Pätkätöitä ja harjoittelupaikkoja yksi toisensa jälkeen, ilman tietoa koulutusta vastaavasta työstä.

"Kaikki muuttui varsin pian. Irtisanouduin tavaratalosta, kun vastaan tuli ensimmäinen pätkätyö toimittajana. Tulevaisuus alkoi näyttää joltain.

Mutta sitä mukaa kun oma ahdistukseni tulevaisuuden suhteen hälveni, se lisääntyi vanhemmillani, sukulaisillani – ja sillä perhetutulla.

Ahdistus siitä, jääkö minulta tutkintotodistus, menolippu parempaan tulevaisuuteen, töiden takia lunastamatta.
Ei jää, sillä päädyin lopulta kompromissiin.

Huomasin, että opintoja on mahdollista tehdä työn ohessa, iltaisin ja viikonloppuisin ja edetäkin ihan mukavassa tahdissa.

Kompromissiratkaisuni ei vain tyydytä kaikkia. Lainsäätäjää se ei todellakaan miellytä, sillä tutkintoni venyy tavoiteajasta. Jos olisin ihanneaikataulussa, valmistuisin vuoden päästä. En usko, että tutkinnon puuttumisesta olisi usean vuoden työkokemuksen jälkeen enää haittaa työllistymisen kannalta, mutta uskon, että tutkinnosta on hyötyä omalle työidentiteetilleni. Sillä ei ole merkitystä, olenko maisteri vuoden vai seitsemän vuoden päästä.

Puristus rinnassani alkoi hälvetä"

(Tuhannen euron masennus, Ylioppilaslehti 8.10.2013)

 Olen itsekin näitä erilaisen tien valitsijoita, olen vakituisessa työsuhteessa ja koulutukseltani ylioppilas. Olen vakaasti päättänyt opiskella itselleni yliopistotutkinnon, mutta teen sen työn ohessa. Joskus on vuosi tai pari, johon opiskelu ei sovi ja joskus taas pystyn etenemään vauhdikkaammin. Ehkä jotenkin kapinoin koulutusputkea vastaan, jonka sisältö on peruskoulu-lukio-yliopisto-jonkaohessapätkätöitä — ja tuubista ulos työttömänä 32-vuotiaana maisterina, jonka biologinen kello tikittää kovaa, ennen kuin töissä on oltu kokonaista vuottakaan.

On hienoa, jos todella tietää, mitä haluaa isona tehdä ja tavoitella unelmiaan. Jos se vaatii nopeassa tahdissa eteneviä opintoja ja niistä jaksaa suoriutua, niin vielä hienompaa! Mutta meitä on muitakin ja reittejä työelämään on monia. Reittejä korkeakoulututkintoon on myös monia. Yksilöllisyyden lisääntyessä kulttuurissamme, myös erilaisten koulutuspolkujen kulkijoille pitäisi löytää enemmän vaihtoehtoja ja tukea.

Kiinnostaako korkeakouluopiskelu työn ohessa? Käypä vilkaisemassa koulutustarjontaa Etäopiskelu.fistä.

Stressinhallinnan opettelua - vuorotyöläisen arki

En aio paasata nykymaailman kiireestä, vaan kerron omakohtaisesti, miten opettelen stressinhallintaa.

Vuodenvaihteessa töissä päälle vyöryi monen monta uudistusta jo valmiiksi kiivastahtisen yksityiselämän päälle. Siirryin tekemään pelkkää iltavuoroa, johon kuuluu 3-6-päiväinen työviikko ja viikonlopputöitä.
Parantelen edelleen kevään jäljiltä kroppaa ja mieltä. Stressi kulminoitui kesällä sydämen rytmihäiriöihin, onneksi vaarattomiin sellaisiin, ja unettomuuteen.

Unettomuudesta seurasi aikaansaamattomuutta, siitä taas ärtymystä ja ärtymyksestä kierroksia ja kierroksista lisää unettomuutta. Ainut pika-apu kropan sammuttamiseen oli tehokas treeni, jonka jälkeen sai nukuttua edes jonkinlaiset yöunet. Turha varmaan sanoa, ettei treenistä ollut tavoitteellista hyötyä, tulokset laskivat kuin lehmän häntä. Lopulta sydän rupesi tykyttelemään omiaan. Reilut puoli vuotta se jaksoi kierroksia.

Nyt sairasloman ja kesälomien jälkeen olo on vähän parempi. Pahin vyyhti on purettu, mutta vuorokierto on vieläkin tiukka. Pelkkä iltavuoro supistaa kotielämän ihan minimiin. Monesti suorastaan ahdistaa, kuinka vähän pystyn, jaksan tai ehdin kotona mitään tekemään. Takaraivossa on siis jatkuva kiire ja tekemättömien asioiden ja näkemättömien ihmisten työlista. Vähempikin stressaisi.

Niinpä, kun syksyllä silmiini sattui Facebookissa mainos "Haluatko oppia hallitsemaan stressiä" - koulutus kotipaikkakunnallani, niin ilmoittauduin Mindfulness-kurssille.

 Mindfulness on niin sanottua tietoisuustaitoa, keskittymistä hetkeen. Tai ainakin sen harjoittelua.
Kurssin jälkeen minulla oli virkistynyt ja rauhallinen olo. Olin jo aiemminkin tehnyt rentoutusharjoituksia, mutta sisäistämättä niiden tarkoitusta. Rentoutuminen ei ole itsetarkoitus tai päämäärä, mutta se voi hyvinkin tapahtua harjoituksen aikana. Aiemmin olin pakonomaisesti yrittänyt rentoutua harjoituksen aikana. Niinhän se sanookin "rentoutusharjoitus". Mindfulnessissa käytettiin nimeä kehoharjoitus.

Pyrin varaamaan nykyään 10-20 minuuttia päivästäni tietoisuusharjoitukselle. Aina se ei onnistu, mutta useimmiten kyllä. Voin vaikkapa käyttää kahvitauon siihen.

En osaa vielä sanoa, onko tästä ollut minulle hyötyä, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Yhtenä keskeisenä ajatuksena on omien ajatusten hyäksyminen ja niiden tarkkaileminen tuomitsematta.

Tässä muutama linkki aiheesta kiinnostuneille:
 http://olotila.yle.fi/mina/hyvinvointi/mindfulness-mita-se
 http://mindfulness-sivut.fi/tuotteet/mindfulness-harjoituksia/

Englanniksi muutamia ohjattuja harjoituksia:
http://marc.ucla.edu/body.cfm?id=22
http://health.ucsd.edu/specialties/mindfulness/mbsr/Pages/audio.aspx